pekka.metsantahti@pp.inet.fi tai pekka@metsantahti.com puh. 0405422117. www.metsantahti.com
Olen valmistunut psykologiksi helmikuussa 1981Turun yliopistosta. Olen toiminut aluksi 1981-1989 mielenterveystoimiston
psykologina Turussa erikoisalanani ehkäisevä mielenterveystyö. Olen saanut ehkäisevän mielenterveystyön kolmivuotisen koulutuksen 1983-85 ja toiminut sen jälkeen kouluttajana ja työnohjaajana valatkunnallisissa ehkäisevän työn koulutuksissa 1987-1989. Erikoisesti perehdyin työelämän ja organisaatioiden henkisen hyvinvoinnin kysymyksiin. Vuosina 1985-1987 suoritin kognitiivisen psykoterapeutin koulutuksen. Nykyisin olen sekä Valviran että Kelan hyväksymä psykoterapeutti. Vuonna 1989 siirryin Tampereelle Mercuri Urvalin henkilöstökonsultiksi. Vuoden 1991 alusta aloitin itsenäisenä ammatinharjottajana toiminimellä päätoimintamuotoinani psykoterapia, henkilöstö- ja organisaatiokonsultaatio sekä työnohjaus. Toimin tässä yritysmuodossa ja näillä osa-alueilla edelleen, vuoden 2011 alussa tuli 20-vuotta tätä toimintaa täyteen.
Olen täydentänyt koulutustani vuosien varrella paljonkin kaikilla toimintani osa-alueilla. Olen suorittanut Metanoia instituutissa Organisaatiodynamiikan ja konsultaatiotyön syventävän koulutuksen 2000-2001 (ATP-ohjelma) ja suorittanut Tampereen yliopiston
täydennyskoulutuskeskuksessa Työnohjauksen syventävän koulutuksen 2005.2006. Lyhyempiä koulutuksia minulla on ollut vuosittain psykoterapian alalta, konsultaatiosta ja työnohjauksesta. Minulla on ollut vuosia hyvin pitkäjänteisiä työnohjaus- ja konsultaatioprosesseja erilaisissa työyhteisöissä, erityisesti julkisella sektorilla ja siellä erityisesti terveydenhuollossa.
Mitään spesifiä erityisosaamista en katso itselläni organisaatiotyössä olevan. Pidän kuitenkin itseäni hyvin kokeneena ja kouliutuneena organisaatioiden, työyhteisöjen sekä tiimien yhteistyön kysymyksiin ja näiden kysymysten tarkasteluun konsultatiivisin että työnohjauksellisin menetelmin.