Hyvästä koulutuksesta hyvää palautetta. Koulutus antoi monipuolisesti tukea työnohjaajan ja coachin rooliin! Pieni työpajaryhmä mahdollisti syventyvää keskustelua ja menetelmällistä harjoittelua. Vertaisyhteys on jatkunut aktiivisesti osaporukan kanssa ja ammatillinen keskustelu sekä kokemuksen jakaminen jatkuu edelleen. Artikkelin kirjoittaminen vaati syventymistä yhteen teemaan enemmän kuin mitä muuten koskaan olisin saanut aikaan. Parasta antia oli kouluttajan antama ohjaajan roolimalli sekä hänen systeeminen osaamisensa.

Merja Tuomisto-Mielonen, johdon työnohjaaja – coach, psykodraamaohjaaja / Arena Nova Oy


Olen opiskellut Mariannen innoittavassa ja valoisassa ohjauksessa kohta jo neljä vuotta. Aloitin ensimmäisen työnohjaajien jatkokoulutusohjelman vaiheessa jolloin tunsin itseni aika avuttomaksi erilaisissa työnohjauksissa. Suurten muutosten ja niiden mukanaan tuomat myllerrysten keskellä ymmärsin, että kohtasin itsessäni samaa avuttomuutta kuin ohjattavanakin. 

Organisaatioanalyyttisen ja systeemisen ajattelumallin opiskelusta on ollut minulle paljon apua. Koen, että avuttomuuteni myllerrysten, muutosten, konfliktien ja kaaostenkin keskellä ei enää tee minua toimintakyvyttömäksi. Paremminkin niin, että  uudenlaisten ajattelumallien kautta olen saanut uudenlaista energisoivaa näkökulmaa työskentelyyn.

Käytännössä olen huomannut, että olen kiinnostunut ja ohjattavien tilanteet haastavat minua. Minun on helpompi houkutella heitä tutkimaan erilaisia näkökulmia ja toimintatapoja. Huomaan myös, että yhä useammin tutkimme perustehtävää ihan uudella tavalla, hakien sieltä oivalluksia, ymmärrystä, uutta tapaa toimia, puhua tai liittyä omasta tehtävästä käsin yhteistyöhön organisaation sisällä ja ulkona. Huomaan myös, että mitä enempi työyhteisöt voivat pohtia, etsiä uusia tapoja tehdä, ajatella, puhua tai suhtautua, sen paremmin he kiinnittyvät ja kiinnostuvat tehtävästään. Toivo alkaa elämään.

Marjut Rönkkö, sosiaalityöntekijä, työnohjaaja OA/ FINOD/ STOry, verkostokonsultti / Tmi Marjut Hämäläinen