Artikkelit

Auttajat myllerryksessä – työnohjaajat, konsultit uuden keskellä

Rauno Lehtonen 17.8.2016

Vuosi 2015 oli Suomelle valtava muutosten vuosi turvapaikanhakijoiden määrän valtaisan kasvun johdosta.

Olen itse saanut ensikosketuksen muutokseen. Olen toiminut viime vuoden lopulta alkaen ohjaajana ohjaajille, esimiehille ja työyhteisöille seitsemässä eri Suomen Punaisen Ristin ylläpitämässä vastaanottokeskuksessa eri puolilla Suomea. Tässä työssä olen saanut kokea, millaisia kysymyksiä tilanne on herättänyt niin turvapaikanhakijoissa, työntekijöissä kuin laajemmalti työyhteisöissä ja yhteiskunnassa.

Lähtötilanne on ollut vaikea. Yli 35 000 hakijaa, aiempien vuosien muutaman tuhannen sijaan. Maailman hätä ja raatelevat sodat seurauksineen ovat tulleet elävinä vastaamme. Miten tästä selvitään? Poliittisessa ilmastossa vastakkainasettelut, polarisaatiot ovat saaneet räikeitä muotoja erityisesti vastaanottoa vastustavien ilmaisuissa ja toiminnassa. Valtionhallinnon tällaisen toiminnan järjestelyn johtamisen vaativuus ja valmius sitä tehdä on ollut kovalla koetuksella. Maahanmuuttovirasto on ollut monien paineiden alla ja on edelleen.

SPR vastaanottokeskusten järjestelijänä alun sekasorrossa

Suomen Punainen Risti on ollut järjestönä eniten vastaanottokeskuksia järjestävä taho. Niihin on rekrytoitu todella nopealla aikataululla valtava määrä työntekijöitä: ohjaajia, esimiehiä, keittiötoiminnan järjestäjiä, majoittajia jne. Pahimmillaan Maahanmuuttovirasto löysi tilan turvapaikanhakijoille ja toimitti heidät sinne. Palkalliset työntekijät saapuivat paikalle samaan aikaan tai vasta jopa muutaman päivän jälkeen. Sitä ennen paikalla toimittiin vapaaehtoisvoimin. Osa vaativasta työstä oli hätämajoitustoiminnan järjestämistä. Tässä alun työssä SPR:llä on todella mittava määrä osaamista.

Alun kaaoksesta voidaan mielestäni oppia paljon tutkimalla sitä huolellisesti. Mitä todella tapahtui ja miten sitä hoidettiin. Tärkeänä kysymyksenä on ollut, miten johtaa kriisitilanteen avustustoimintaa. Suomen Punaiselta Ristiltä se tuntuisi sujuvan, ja tästä voidaan myös oppia.

Johtamisen ja ohjaamisen muuttuminen ajan myötä

Vähitellen muutaman kuukauden jälkeen tilanne alkoi muuttua vastaanottokeskuksissa pysähtyneen odotustilan vaiheeksi. Tässä ollaan ja odotellaan; turvapaikanhakijat odottavat puhuttelua ja päätöksiä sen perusteella. Vastaavasti ohjaajat odottavat ja seuraavat tätä prosessia. Samalla eletään arkea; lapsia syntyy, huoli omaisista lähtömaassa kiertää mielissä, jotain olisi tehtävä, voiko mitään tehdä, onko mitään tehtävää jne.

Organisaation näkökulmasta tärkeäksi nousee, miten järjestää henkilökunnan osaamisen kehittyminen ja hyvinvoinnista huolehtiminen myös heidän osaltaan. Ajan kuluessa työntekijöiden keskuuteen tulee myös sijaistraumatisoitumista, kyllästymistä ja vastakkainasettelua.

Tilanteen poikkeuksellisuuden vuoksi valmiudet johtaa tällaista tilannetta on pitänyt kehittää lennossa, usein vähän jälkikäteenkin. Tästä on taas seurannut henkilökunnan sisään jännitteitä ja niiden käsittelemisen hankaluutta.

Työnohjaus vaatii uudenlaista lähestymistä

Tilanne on edellyttänyt myös toisenlaista lähestymistapaa minulle työnohjaajana. Perinteisen työnohjauksen formaatti ei tässä yhteydessä ole toiminut. Sen sijaan olen synnyttänyt minulle sopivan tavan työskennellä. Se muistuttaa toisaalta yhden istunnon voimavarakeskeistä työskentelyä ja toisaalta syntyneiden tilanteiden tässä ja nyt olemassa olevan ja tuntuvan kohtaamista yhdessä. Kohtaamisissa tehtävänäni on ollut houkutella voimakkaiden tunteiden ilmaisuun ja niiden jakamiseen: väkivaltatilanteet asukkaiden keskuudessa ja ohjaajiin kohdistuneina, ihastumiset, seksuaalisen hyväksikäytön vaara, voimakkaat pelkotilat, joita on syntynyt mm. tiedosta tai epäilystä, että keskuksessa on Isisin taistelukoulutukset saaneita. Paljon keskustelua on myös syntynyt maamme poliittisista jännitteistä aiheeseen liittyen. Suomi on näyttäytynyt Euroopan mittakaavassa lähes rasistisena valtiona, maana, joka voisi auttaa, mutta ei halua.

Vähitellen ohjaustyö on monimuotoistunut vastaanottokeskusten saadessa omia erityispiirteitään. Henkilökunnan ammatillinen koostumus, henkilökohtaiset halut ja toiveet tehdä tätä työtä omalla tavallaan alkavat muokata työtä omiin suuntiinsa.

Ratkaistavaksi jää, miten edelleen johtaa tätä kokonaisuutta? Keskustelu tästä on ollut todella vaisua varsinkin julkisuudessa. Missä keskustelu viipyy? Mitä vaaditaan tällaisen tilanteen johtamiselta, kun tilanne vain pitkittyy. Maahanmuuttoviraston nopeutetun työn nopeus on edelleen hyvin hidasta.

Meitä konsultteja, ohjaajia haastetaankin uudenlaiseen työhön. Metanoiassa tätä tilannetta on jaettu ja tullaan tekemään ehdotuksia tutkimuksen, keskustelun jatkamiseksi.

Aivomuurahaisia Amsterdamissa

Helena Ihala 5.10.2015

Metanoia Instituutti järjesti 17.-18.9. Amsterdamissa kansainvälisen seminaarin systeemisen ajattelun taidosta (The Art of Systemic Thinking). Tavoitteena oli oppia ymmärtämään organisaatioiden kompleksisuutta itämaisen filosofian klassikoista ammentaen. Tutkimme italialaisen fyysikko Shantena Sabbadinin johdolla Laotsen tekstien ja vanhan kiinalaisen Muutosten kirjan, I Chingin, avulla elämän sattumanvaraisuutta ja siihen liittyviä ilmiöitä. Muutosten kirja ottaa sattuman lähtökohdaksi ja keskipisteeksi. Miten vaikuttaisi organisaatioiden toimintaan ja johtamisen kysymyksiin, jos suhtaudumme ennakoimattomuuten samalla kunnioituksella? Ottamalla huomioon, että tapahtumat eivät liity yhteen vain peräkkäisyyden ja kausaalisuuden vaan myös samanaikaisuuden ja sattuman kautta.

Seminaaripaikka oli Pohjois-Amsterdamissa de Ceveulin entinen satama-alue, jonka ekologinen toimintafilosofia on tutustumisen arvoinen. Alue oli saastunutta jättömaata, kunnes paikalliset ympäristöarkkitehdit, taiteilijat ym. ottivat sen käyttöönsä ja lupasivat palauttaa paikan puhtaampana kuin sen saadessaan. Maaperää puhdistetaan tarkoitukseen sopivilla kasveilla ja tulevaisuudessa myös erilaisin sienilajein, yhteistyössä yliopiston kanssa. Kahden päivän ajan työskentelimme yhdessä sataman toimistolaivoista.

de Ceuvel, Amsterdam

de Ceuvel, Amsterdam

”Kaikki on ristiriitaista, missään ei ole varmuutta, kaikki voidaan tulkita niin tai päinvastoin, koko maailmanhistoria saatetaan esittää kehityksenä tai edistyksenä, mutta yhtä hyvin nähdä siinä rappiota ja pelkkää mielettömyyttä, eikö totuutta ole olemassa, eikö ole mitään oikeaa ja pätevää oppia?” – Lasihelmipeli, H. Hesse

Ensimmäinen kerran olen törmännyt I Chingiin Herman Hessen Lasihelmipelissä. Yllä olevassa lainauksessa Josef Knechtin yritys saada maailmaa tolkkua kuulostaa tutulta. Ihmiset ovat kautta historian yrittäneet lepyyttää sattuman jumalatarta, rouva Fortunaa, myyttistä elämänruletin pyörittäjää, joka side silmillään oikukkaasti jakaa onnea – hyvää ja huonoa. Muutosten kirjaan kirjoittamassaan esipuheessa C.G. Jung kuvaa, miten länsimainen mieli seuloo, punnitsee, luokittelee, eristää. Näin juonnumme unohtamaan, että sattuman vaikutus on läsnä kaikessa tapahtumisessa. Mitä uusia polkuja voimme löytää seuraamalla ajatusta, että jokaisella hetkellä on oma laatunsa, jota voidaan tulkita jokaisesta tuossa hetkessä läsnä olevasta detaljista? Tällainen katsominen on esteettistä kykyä ymmärtää jokaisen yksityiskohdan olevan osa kokonaisuutta, ja kokonaisuuden ilmenevän noiden yksityiskohtien keskinäisissä suhteissa, kuten maalauksessa.

Ennakoimattomuuden kanssa eläminen on taito, jota ihmiskunta on halajoinut aina. Vaikka I Chingin käyttö on n. 5000 vuoden historiassaan liittynyt ennustamiseen, ei kirja kuitenkaan ole oraakkeli. Sen sisällön voi käsittää olosuhteiden merkittävyyden ymmärtämisenä. Jos tajuamme olosuhteet, joissa asiat syntyvät, tilanteen luonteen, ymmärrämme enemmän siitä, miten asiat kehittyvät ja muuntuvat. Kuten puu on piilossa siemenessä, on tuleva läsnä tässä hetkessä. Kompleksisuusajattelun kielellä puhutaan herkkyydestä systeemin alkuarvoille. I Chingin heksagrammi eli kuuden päällekkäisen viivan muodostama muuntuva kuvio voi kehottaa esimerkiksi ”pitämään varpaat tyyninä ja liikkumattomina” (keeping his toes still). Varpaiden tyyneys voisi tarkoittaa pysähtymistä ennen kuin ensimmäistäkään askelta on otettu, antautumista kuuntelemaan satunnaisuutta ja sen dynamiikkaa. Sattuma ei tarjoa meille välittömiä merkityksiä, mutta se häiritsee rakentamaamme järjestystä, tönii sitä liikkeeseen.

Taolaisuudessa kaikki virtaa kuin joki, jatkuva liike ja muutos ovat todellisuuden syvin olemus. Tiedämme, että luonnossa kaaos on ensisijaista, entropia eli hajaannus lisääntyy. Mutta tiedämme myös, että kaaoksesta syntyy uutta spontaania järjestystä. Luominen alkaa kaaoksesta kaikissa myyteissä ympäri maailman. Tämä on keskeinen lähtökohta myös kompleksisuusajattelussa. Miten kaaos sitten järjestyy? On löydetty kolme edellytystä kaaoksen spontaanille järjestymiselle: systeemin avoimuus, takaisinkytkentöjen runsaus ja oikea etäisyys tasapainosta. Sopiva etäisyys tasapainotilasta tarkoittaa uuden syntymistä kaaoksen ja järjestyksen rajalla. Jos kaaosta on liikaa, ei uusi pääse organisoitumaan, jos järjestystä on liikaa, se ehkäisee tehokkaasti uuden syntymisen. Tätä voisi verrata taitavaan jutunkertojaan, joka vie kuulijansa uusiin maastoihin, mutta jättää tuttua sen verran, että kuulijat eivät täysin eksy.

Kriiseissä kuulee usein sanottavan, että asioilla on tapana järjestyä. Mutta jotta kaaos voisi alkaa merkitysten tasolla järjestyä, tarvitaan jonkinlaista tunnistamista. Draamassa puhutaan havahtumisesta (anagnorisis), kohdasta tai hetkestä, jolloin epäjärjestyksestä alkaa hahmottua jotain, muotoutumisen tilasta. Tämä lienee se hetki, jolloin varpaat olisi hyvä pitää tyyninä, tai suomalaisittain pää kylmänä. Tunnistamisessa on aina mukana myös vanhaa, mutta pitämällä yllä uteliaisuutta uusikin saa mahdollisuuden. Se, mihin kokemuksessamme liitymme, millaisia kytkeytymisiä vahvistamme, vaikuttaa siihen, miten kaaos järjestyy.

Huovisen Havukka-ahon ajattelija kuvasi elämän kaoottisuutta sanomalla, että ihmisellä on tässä avaruudessa kusiaisen valtuudet. Kekoja on kuitenkin rakenneltu maapallollamme jo yli sadan miljoonan vuoden verran ja sopeuduttu kaikille mantereille, kaikenlaisiin olosuhteisiin. Ei siis aivan huonot valtuudet. Kun muurahaisia seuraa, huomaa niiden etenemisen olevan kaikkea muuta kuin suoraviivaista, vaikka kantamusten kanssa yleensä pesään lopulta päästään. Omien aivojemme muurahainen on neuroni eli hermosolu, muistuttaa Shantena, sen tuhannet tuojahaarakkeet vastaanottavat viestejä ympäristöstään ja välittävät niitä eteenpäin. Aivomme ovat kuin muurahaispesä, jonka toiminta ohjautuu kokonaisuudesta käsin.

Shantena Sabbadini

Shantena Sabbadini

Organisaatiotutkimuksessa puhutaan emergenssistä, uuden syntymisestä tai ilmaantumisesta. Paljoon suunnitteluun ja hallintaan tottuneessa kulttuurissa uuden ilmaantuminen voi kuulostaa oudolta ja vähän haahuilulta. Kun kysyin de Ceveulin perustajilta, mitä he pitävät tähän asti tärkeimpänä asiana hankkeessaan, vastaus oli selvä. Suurin saavutus on ollut saada valtiovalta siirtymään syrjään, vetäytymään kontrolloijan roolista ja siten uudenlaiset kokeilut ovat olleet mahdollisia. Uuden synnyttämisessä onkin usein kyse ensi sijassa esteiden poistamisesta ja luottamuksesta. Määräajan päättyessä de Ceveulin laivat on helppo siirtää muualle, retkikunta voi jatkaa matkaansa tai hajaantua jättäen entisen jättömaan puhtaampana uusiin tarkoituksiin. Vakava ja iloinen, raskas ja keveä näyttävät löytäneen toisensa.

Taolaisuudessa vastakohdat nähdään komplementaarisina, ne vetävät toisiaan puoleensa ja muuntuvat toisikseen. Itämaisissa kamppailulajeissa tätä vastavoimien dynamiikkaa on aina käytetty hyväksi. Tunnistan omasta länsimaisestakin perinteestä samankaltaisia ajatuksia, dialektiikasta, stoalaisuudesta. Itselläni I Chingin 64 heksagrammin kuvaukset ruokkivat ennen kaikkea omaa symbolista ajattelua ja käytettävä menetelmä virittää kysymisen taitoa. Taustalla olevan filosofian ymmärtäminen haastaa lisäperehtymiseen. Mutta tätä voin kokeilla heti: verrata, miltä tuntuu pään kylmänä pitämisen sijaan hiljentää varpaat kuulolle.

Musiikkimestari Josef Knechtille: ”Totuus on olemassa, ystäväni, sen sijaan oppia, jota janoat, absoluuttista, täydellista ja ainoaa viisaaksi tekevää, ei ole. Lakkaa kaipaamasta täydellistä oppia, ystäväni… Totuus koetaan, sitä ei opita.” – Lasihelmipeli

 

Helena IhalHelena Ihalaa on dramaturgi ja työnohjaaja, joka on kehittänyt organisaatiodramaturgista lähestymistapaa konsultaatiotyöhön ja työnohjaukseen. Tänä syksynä hän vetää Metanoia Instituutissa aiheeseen liittyviä työpajoja yhdessä Jukka-Pekka Heikkilän kanssa.

Lue lisää työpajoista:
Metanoia-työpaja: Organisaatiodramaturgia konsultaatio- ja kehittämistyössä, 13.11. Helsinki
Metanoia-työpaja: Ennakoimattoman hyödyntäminen ja kaaoksessa konsultointi, 4.12. Helsinki