Artikkelit

Kun organisaatiossa riidellään – kuka riitelee?

Atso Juote 16.11.2015

Metanoia_Konflikti

Elämme kiihkeiden muutosten aikoja – joku sanoisi: mielenkiintoisia ja arvaamattomia aikoja. Ympäristön pyörteet tempaavat mukaansa ja sotkevat hyvänkin järjestyksen.

Konflikteja tulee jatkuvasti vastaan ja niitä käsitellään usein väsymiseen asti. Voi olla, että vatuloidaan. Aika usein törmään tilanteisiin, jossa konfliktit eivät tunnut ratkeavan. Ne jäävät hiertämään, jättävät klommoja, ovat kivenä kengässä ja puhkeavat uudelleen.

Missä ympäristössä riidellään?

Perinteisissä konfliktin sovittelun malleissa konfliktia ajatellaan osapuolten välisenä – usein kahden välisenä. Näin minäkin olen tehnyt ja törmännyt tilanteisiin, että jännitteet eivät häviä ja sopimukset eivät pidä.

Oma havaintoni on, että konfliktit näytellään kentillä, joissa toisaalta pyritään varjelemaan yhteisön tasapainoa ja muuttumattomuutta, ja joissa toisaalta toimitaan epäjärjestyksessä olevassa ympäristössä. Luonnossa moninaisuus synnyttää itsestään selvästi konflikteja – kunnes ilmiöille löytyy paikkansa. Luonnossa kamppailut ovat olennainen osa elämän kiertokulkua. Kun kaksi riitelee, usein unohtuu, missä ympäristössä he riitelevät.

Konfliktit ovat luonteeltaan systeemisiä – ne koskevat kaikkia. Systeemissä konflikteilla ei näytä olevan selviä syy-seuraussuhteita. Pikemminkin monimutkaisten systeemien dynamiikat ovat vaihtelevia ja muuntuvia. Asioita pullahtelee esiin siellä täällä. Epäviralliset ja piilossa tapahtuvat keskustelut ovat tärkeä osa konfliktia. Kamppailuilla on merkittävä vaikutus koko yhteisöön ja yhteisöllä kamppailuihin. Konfliktit eivät tästä näkökulmasta koskaan ole eristettyjä ja kahden välisiä.

Konfliktien sovittelusta mahdollistamiseen

Vallitsevat konfliktin sovittelumallit keskittyvät konfliktin vaimentamiseen. Ne ovat ratkaisuorientoituneita ja reaktiivisia.

Kielellä ja kielen käyttäjillä on läheinen suhde valtaan. Kun kommunikaatio epäonnistuu, alkaa luokittelu: me ja nuo toiset. Focault puhuu organisaatioista keskusteluperinteinä. Näihin tapoihin käydä keskustelua kätkeytyy valtaa ja ne ovat vallan välineitä. Jotkut keskustelut ikään kuin kaappaavat areenan: hapen ja tilan. Joistakin asioista ei viitsitä puhua, koska niitä vähätellään. Toisia näkökulmia ei kuulla lainkaan. Jotkut näkökulmat jäävät kaikilta kiireessä huomaamatta. Ja lopulta on asioita, joita ei uskalleta nostaa esiin, koska ne koetaan vaaralliseksi. Kaiken tämän näkymättömiin jäävän peittää vallassa olevat keskustelut. Tästä näkökulmasta konfliktit ovat merkkejä esiin pyrkivistä näkökulmista tai äänistä.

Konfliktia voisikin tarkastella erilaisten näkökulmien ja ajattelutapojen ilmaantumisena. Yrityksenä löytää tilaa sellaisillekin näkökulmille, joille ei jostain syystä ole ollut tilaa. Konfliktin sovittelu tarkoittaisikin konfliktien mahdollistamista ja ilmaantuvan tarkastelua. Foorumeiden järjestämistä näkökulmien tutkailuun.

Ensi vuoden Metanoia-konferenssi järjestetään 1.9.2016 teemalla: Konfliktit organisaatiossa – minä konfliktissa. Odotan innolla mahdollisuutta työstää teemaa eteen päin.

 

Mikä muuttuu muutostyössä?

Marianne Tensing 18.8.2015

muutostyö

Ensi viikolla, perjantaina 28.8.2015, pidämme Suomenlinnassa konferenssin organisaatioiden ja yhteisöjen kehittämis- ja konsultaatiotyön arvioinnista.

Tarkoitus on istua alas ja ottaa aikaa sen pohtimiseen, miten me – kehittäjät, konsultit, työnohjaajat, johtajat – oikeasti voimme tietää, meneekö kehittämistyö organisaatiossa putkeen vai syntyykö uusista toimenpiteistä ja keskusteluinterventioista vain voimakkaita sivuvaikutuksia. Siihen kyllä uskon, että organisaatioiden toiminnasta vastuussa olevat ihmiset haluavat aina tehdä parhaansa onnistumisen ja toimintojen parantamisen eteen. Mutta mistä me tiedämme, minkä kiven alla on se olennaisin tieto?

Tulevaisuutta emme voi ennustaa emmekä tietää, mitä ympäristössämme tapahtuu kuukauden tai parin päästä ja millaisia vaikutuksia näillä tapahtumilla ja keksinnöillä on organisaation arkeen. Emme voi tietää esiin tulevista käänteistä emmekä siitä, miten ihmiset tulevat niistä vaikuttuneiksi.

Kehittämisprosessit ovat yleensä hyvä maaperä täysin uusien asioiden ilmaantumiselle ja joitain uusia toimintoja voi helposti integroida jo meneillään oleviin rutiineihin. Jotkut uudistukset taas vaativat täysin uusien lähtökohtien rakentamista. Näissä erilaisissa käänteitä tekevissä muutoskohdissa voi kysyä: Menikö jo tehty työ hukkaan? Pitäisikö se jättää kesken? Pitäisikö määritellä kaikki uuteen uskoon ja aloittaa alusta?

Kuitenkin olen huomannut, että onnistuminen vaatii monenlaisten tekijöiden yhteen sovittamista eli eksaktia tietoa ja havaintomateriaalia; paljon reflektiivistä puhetta; rohkeutta arvostaa omaa oloa, kokemuksia ja tuntemuksia; viisasta keveyttä; rentoa realismia ja punaisesta langasta kiinni pitämistä. Näillä muutosprosessien ominaisuuksilla pärjää hyvin, kunhan vain aikaansaannosten tarkoituspiste on tähtäimessä. Lisäksi tarvitaan ymmärrystä kompleksisten systeemien dynamiikasta.

Ymmärryksellä tarkoitan tässä kohdassa sitä, että se mahdollistaa pienemmän kivun kautta jättää tietoisesti taakse jotakin itselle rakasta ja arvokasta, mutta tässä ajassa jo tarpeettomaksi muuttunutta. Punaisen langan merkitystä on koko prosessin aikana pidettävä yllä, koska uskon, että juuri se mahdollistaa uusien toimintojen integroimisen.

Hieman eri asia onkin sitten kehittämisprosessin reaaliaikaisen arvioivan ja reflektoivan asenteen sekä arviointimetodiikan hiominen. Arviointikonferenssin kynnyksellä mietityttääkin: Onko uusia hyviä kokemuksia arvioinnin onnistumisesta? Onko uusia näkökulmia, uusia ajatuksia, uutta logiikkaa?


Tämän vuoden Metanoia-konferenssissa “Muutostyön jälkiä” 28.8.2015 etsitään näkökohtia työelämän kehittämistyön arviointiin. Tutustu ohjelmaan täällä ja ilmoittaudu mukaan!