Artikkelit

Voiko konsultti ja johtaja osoittaa myötätuntoa?

Terttu Malo 27.10.2017

Me synnymme varustettuina myötätunnon sisäänrakennetulla kyvyllä. Pieni ihminen eläytyy äidin tunteisiin ja oloihin yhtälailla kuin äiti tuntee fyysisesti lapsensa kivun, pettymyksen, onnen ja ilon. Meillä on syntyessämme eväät onnistuneeseen vuorovaikutukseen ja rakastavien yhteistyösuhteiden luomiseen. Näitä kykyjä ei kenties automaattisesti liitetä osaksi johdon ja konsulttien ammattitaitoa ja ydinosaamista – työssä onnistuminen rikastuu myötätuntoisten suhteiden rakentumisen kautta.

Myötätunto johtajan ja konsultin työssä ei ole perinteisesti kuulunut johtamiskoulutuksiin tai konsultointivalmennuksiin. Johtaja edustaa työtä ja tehtävää, työnantajaa ja tuloksia. Hän joutuu asettamaan omat tarpeensa sivuun ja kohtaamaan muiden häneen kohdistamat odotukset ja tunteet ammatillisesti, rooliaan menettämättä. Konsultille puolestaan ammatillinen osaaminen usein merkitsee asiakkaan kysymysten analyyttistä ja jäsentävää kohtaamista, osuvien ratkaisujen nopeaa ehdottamista yhteistyösuhteen käynnistämiseksi ja asiakkaan kehittymisen mahdollistamiseksi. Tällaisella ammatillisella orientaatiolla on varmasti paikkansa, mutta sen rinnalla nousee mieleen kysymys vaihtoehdosta – mitä myötätunnon osoittaminen voisi tuoda mukanaan?

Strategisesti merkittäviä murros- ja muutoskohtia tutkittaessa on huomattu, että johtaja, joka kykenee eläytymään tunnetasolla henkilöstönsä menetyksiin, esimerkiksi irtisanomistilanteissa, voi luoda toimintakulttuuria, jossa inhimillinen kohtaaminen ja kokemus huomioinnista vahvistuu. Organisaatio uusiutuu, kun johtaja tunnistaa organisaation tunnetilat ja huomioi ne vuorovaikutuksessaan, antaa tilaa tunteiden ilmaisemiselle ja kohtaa ne myötätunnolla.

Konsultointitilanteissa itsessä heräävien tunteiden kuuntelu on yhtä lailla oleellista kuin asiakkaan puheen, sanallisen, sanattoman ja kontekstinkin huomiointi. Tunteet ovat tietoa, joka mahdollistaa eläytymisen, syvemmän kohtaamisen ja arvostuksen ilmaisemisen. Myötätunnon osoittaminen ei merkitse auktoriteetin menetystä, vaan ymmärryksen välittämistä, huomion keskittymistä toiseen henkilöön. Tällaisessa tilanteessa vaikuttamisen ja uusiutumisen perusta rakentuu kohtaamisesta, ei konsultin kommenteista, ratkaisuista tai toiminnasta.

Myötätunnon ja kokemusten ilmaisemisen mahdollistava yhteistyösuhde toimii kumpaankin suuntaan, molemmat oppivat ja kehittyvät. Auktoriteetin ja ammatillisuuden menettäminen ei liity ilmaistuun, vaan siihen, miten ja mihin asemaa käyttää. Meillä on kykyä ja herkkyyttä kohdata toinen ihminen aidosti omana, ainutlaatuisena itsenään, ilman määrittelyä ja valmiita muotteja. Kyse on siitä, olemmeko valmiita antamaan tähän mahdollisuuden ja kohtaamaan myös itsemme ymmärryksellä ja myötätunnolla.

Eeva Kilven sanoitus ei ole kokemuksellisesti sukupuoleen sidottu:

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,
kehun: Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.
– Eeva Kilpi, Laulu rakkaudesta 1976

Auttajat myllerryksessä – työnohjaajat, konsultit uuden keskellä

Rauno Lehtonen 17.8.2016

Vuosi 2015 oli Suomelle valtava muutosten vuosi turvapaikanhakijoiden määrän valtaisan kasvun johdosta.

Olen itse saanut ensikosketuksen muutokseen. Olen toiminut viime vuoden lopulta alkaen ohjaajana ohjaajille, esimiehille ja työyhteisöille seitsemässä eri Suomen Punaisen Ristin ylläpitämässä vastaanottokeskuksessa eri puolilla Suomea. Tässä työssä olen saanut kokea, millaisia kysymyksiä tilanne on herättänyt niin turvapaikanhakijoissa, työntekijöissä kuin laajemmalti työyhteisöissä ja yhteiskunnassa.

Lähtötilanne on ollut vaikea. Yli 35 000 hakijaa, aiempien vuosien muutaman tuhannen sijaan. Maailman hätä ja raatelevat sodat seurauksineen ovat tulleet elävinä vastaamme. Miten tästä selvitään? Poliittisessa ilmastossa vastakkainasettelut, polarisaatiot ovat saaneet räikeitä muotoja erityisesti vastaanottoa vastustavien ilmaisuissa ja toiminnassa. Valtionhallinnon tällaisen toiminnan järjestelyn johtamisen vaativuus ja valmius sitä tehdä on ollut kovalla koetuksella. Maahanmuuttovirasto on ollut monien paineiden alla ja on edelleen.

SPR vastaanottokeskusten järjestelijänä alun sekasorrossa

Suomen Punainen Risti on ollut järjestönä eniten vastaanottokeskuksia järjestävä taho. Niihin on rekrytoitu todella nopealla aikataululla valtava määrä työntekijöitä: ohjaajia, esimiehiä, keittiötoiminnan järjestäjiä, majoittajia jne. Pahimmillaan Maahanmuuttovirasto löysi tilan turvapaikanhakijoille ja toimitti heidät sinne. Palkalliset työntekijät saapuivat paikalle samaan aikaan tai vasta jopa muutaman päivän jälkeen. Sitä ennen paikalla toimittiin vapaaehtoisvoimin. Osa vaativasta työstä oli hätämajoitustoiminnan järjestämistä. Tässä alun työssä SPR:llä on todella mittava määrä osaamista.

Alun kaaoksesta voidaan mielestäni oppia paljon tutkimalla sitä huolellisesti. Mitä todella tapahtui ja miten sitä hoidettiin. Tärkeänä kysymyksenä on ollut, miten johtaa kriisitilanteen avustustoimintaa. Suomen Punaiselta Ristiltä se tuntuisi sujuvan, ja tästä voidaan myös oppia.

Johtamisen ja ohjaamisen muuttuminen ajan myötä

Vähitellen muutaman kuukauden jälkeen tilanne alkoi muuttua vastaanottokeskuksissa pysähtyneen odotustilan vaiheeksi. Tässä ollaan ja odotellaan; turvapaikanhakijat odottavat puhuttelua ja päätöksiä sen perusteella. Vastaavasti ohjaajat odottavat ja seuraavat tätä prosessia. Samalla eletään arkea; lapsia syntyy, huoli omaisista lähtömaassa kiertää mielissä, jotain olisi tehtävä, voiko mitään tehdä, onko mitään tehtävää jne.

Organisaation näkökulmasta tärkeäksi nousee, miten järjestää henkilökunnan osaamisen kehittyminen ja hyvinvoinnista huolehtiminen myös heidän osaltaan. Ajan kuluessa työntekijöiden keskuuteen tulee myös sijaistraumatisoitumista, kyllästymistä ja vastakkainasettelua.

Tilanteen poikkeuksellisuuden vuoksi valmiudet johtaa tällaista tilannetta on pitänyt kehittää lennossa, usein vähän jälkikäteenkin. Tästä on taas seurannut henkilökunnan sisään jännitteitä ja niiden käsittelemisen hankaluutta.

Työnohjaus vaatii uudenlaista lähestymistä

Tilanne on edellyttänyt myös toisenlaista lähestymistapaa minulle työnohjaajana. Perinteisen työnohjauksen formaatti ei tässä yhteydessä ole toiminut. Sen sijaan olen synnyttänyt minulle sopivan tavan työskennellä. Se muistuttaa toisaalta yhden istunnon voimavarakeskeistä työskentelyä ja toisaalta syntyneiden tilanteiden tässä ja nyt olemassa olevan ja tuntuvan kohtaamista yhdessä. Kohtaamisissa tehtävänäni on ollut houkutella voimakkaiden tunteiden ilmaisuun ja niiden jakamiseen: väkivaltatilanteet asukkaiden keskuudessa ja ohjaajiin kohdistuneina, ihastumiset, seksuaalisen hyväksikäytön vaara, voimakkaat pelkotilat, joita on syntynyt mm. tiedosta tai epäilystä, että keskuksessa on Isisin taistelukoulutukset saaneita. Paljon keskustelua on myös syntynyt maamme poliittisista jännitteistä aiheeseen liittyen. Suomi on näyttäytynyt Euroopan mittakaavassa lähes rasistisena valtiona, maana, joka voisi auttaa, mutta ei halua.

Vähitellen ohjaustyö on monimuotoistunut vastaanottokeskusten saadessa omia erityispiirteitään. Henkilökunnan ammatillinen koostumus, henkilökohtaiset halut ja toiveet tehdä tätä työtä omalla tavallaan alkavat muokata työtä omiin suuntiinsa.

Ratkaistavaksi jää, miten edelleen johtaa tätä kokonaisuutta? Keskustelu tästä on ollut todella vaisua varsinkin julkisuudessa. Missä keskustelu viipyy? Mitä vaaditaan tällaisen tilanteen johtamiselta, kun tilanne vain pitkittyy. Maahanmuuttoviraston nopeutetun työn nopeus on edelleen hyvin hidasta.

Meitä konsultteja, ohjaajia haastetaankin uudenlaiseen työhön. Metanoiassa tätä tilannetta on jaettu ja tullaan tekemään ehdotuksia tutkimuksen, keskustelun jatkamiseksi.

Kuuntelu on kokovartalotyötä

Risto Puutio 20.4.2016

kuuntelu herkkyys metanoia

 

Merkityksellisen keskustelun aikaansaaminen ei ole helppoa. Erityisesti näin on silloin, kun keskustelijoiden suhde on ladattu hankalilla kokemuksilla tai loukkaantumisen tunnoilla. Organisaatioiden arki tuottaa usein ei-toivottuja latauksia ihmisten välille.

Tarve yhteistyötä korjaavaan keskusteluun on ilmeinen, mutta sen käymiseen liittyy riskejä. Yritys puhua voi syventää vastakkainasettelua silloinkin, kun hankaluuden alkuperä on työn kysymysten hahmottamisessa eikä ihmisissä. Näissä tilanteissa konsultti tai työnohjaaja on arkaluonteisen äärellä, tasapainoilutilanteessa.

Arkaluontoinen lymyää rivien välissä

Tasapainoiluvaade syntyy vuorovaikutustilanteen runsaudesta. Läsnä ovat paitsi sanottu myös vaiettu mutta muutoin ilmaistu. Keskustelussa syntyvä todellisuus saa muotonsa sekä ääneen lausutuista ilmaisuista eli siitä, mitä sanotaan riveillä että siitä, mitä sanotaan hie­novaraisten vivahteiden kautta rivien välissä.

Rivien välissä on ei-sanallinen ilmaisu eli niin sanottu kielen prosodia. Sitä ovat äänen sävyjen ja korkeuden vaihtelut, sanojen painotukset ja muut ilmaisuvivahteet, kuten ilmaisun rytmi ja puheen nopeus. Syvimmät tunnot voivat lymytä tässä osassa vuorovaikutusta. Tätä osaa kommunikaatiosta on myös vaikeampi havainnoida tapahtumahetkellä. Sen sijaan saatamme aistia ruumiillisesti prosodian kautta ilmaistun arkaluonteisen. Hengitys muuttuu, syke nousee, iho läikähtelee. Tunnemme asioita konkreettisesti nahoissamme.

Herkkyys kuunnella on jo meissä

Ammattilaisen näkökulmasta tämä merkitsee tilanneherkkyyden vaatimusta. On kuunneltava paitsi korvilla, myös muita aisteja hyödyntäen. Sensitiivinen kuuntelu onkin eräänlaista kokovartalotyötä. Saman aikaisesti on viritettävä keskustelua eteenpäin niin, että eri toimijat voivat osallistua siihen pelkäämättä.

Toimiessamme tilanneherkästi pyrimme siis asettumaan kuuntelevaan tilaan ja kutsumaan myös asiakkaan sellaiseen. Osallistumme keskusteluun, joka sisältää lukuisia valinnan paikkoja ja potentiaalisia käännekohtia. Tarvitsemme herkkyyttä kutsua näitä tuloillaan olevia mahdollisuuksia esille. Ehkä yllättävää on se, että sekä kielen että prosodian tasolla olemme lähtökohtaisesti herkkiä toimijoita. Osaamme lukea keskustelujen rakennetta ja osallistua niihin herkkävireisesti, toisten puheenvuoroihin sovittautuen – usein itse sitä edes huomaamattamme.

Tästä syystä on ymmärrettävää, että joskus merkitykselliset keskustelut syntyvät ilman ponnistelua. Keskustelu alkaa koskettaa henkilökohtaisella tavalla luontevasti ja syventyä erikseen tilaamatta. Olen pohtinut paljon, kuinka tämä tapahtuu ja kuinka saamme käyttöömme herkkyyden lukea keskusteluja. Taidon, joka lähtökohtaisesti on ulottuvillamme.

Metanoiassa syvennytään vaativiin keskustelutilanteisiin 20.-21.5. seminaarissa “Tilanneherkät keskustelukeinot”. Jos kaipaat työkaluja keskustelutilanteiden analysointiin ja erittelyyn, lue lisää täältä!

 

Vuorovaikutuksen vivahteita ja tilanneherkkää tasapainoilua – todellakin!

Marianne Tensing 27.11.2015

On ollut mukava pitää kädessä ja lukea Metanoian upouutta kirjaa ”Prosessikonsultointi keskusteluna – Vuorovaikutuksen vivahteita ja tilanneherkkää tasapainoilua”. Lukeminen on kuitenkin liian hidas verbi kuvaamaan toimintaani; paremmin sitä kuvaa kirjan kannesta kanteen ahmiminen.

Tuntui kuin kirjan kirjoittajat Risto Puutio ja Virpi-Liisa Kykyri olisivat kirjoittaneet minun asiakastyöstäni, koska luettava oli niin tutun tuntuista. Samaistuin kirjassa kuvattuihin tilanteisiin ja konsultin ajatuksiin sekä kropan tuntemuksiin työskentelyn aikana. Juuri tuolla tavalla on minustakin tuntunut, kun olen kysynyt ryhmältä jotakin, johon reagointi onkin ollut täysin toisenlainen kuin mielessäni olleet vaihtoehdot. Sellainen hetki hämmentää ja sekunnit tuntuvat pitkiltä. Miten siitä päästään eteenpäin niin, että kaikkien toimintakyky ja kasvot säilyvät?

Risto Puutio ja Virpi-Liisa Kykyri kirjan julkistamistilaisuudessa 20.11.2015

Risto Puutio ja Virpi-Liisa Kykyri

Kirja tempaisee mukaansa. Se kertoo, kuvailee ja tulkitsee niin yksityiskohtaisesti, sanatarkasti kuin käytännönläheisestikin konsultaatiotyön ammattilaisen työtä asiakkaiden kanssa. Kirja esittelee teoreettisia käsitteitä ja perusteluja sekä sitoo niitä käytännön tilanteisiin ja keskusteluissa läsnä oleviin ilmiöihin. Kirja kurkistaa ansiokkaasti myös kulissien taa
kse ja maton alle sekä kiskoo esiin ne pienetkin konsultointityössä vaikuttavat asiat.

Oli tärkeää taas kerran kuulla myös se, että konsultin oma tietämättömyys on paras työkalu dialogisen keskusteluyhteyden synnyttämiseen.

Kirjassa lukijaa palkitaan myös jakamalla runsaasti kokemuksia: neuvotaan, mitä kannatta pitää silmällä ja miten konsultti kalastelee esiin asiakkaan näkemyksiä tai myöntymistä vastuunottamiseen. Apuja saa myös siihen, miten työskennellä arkaluontoisten teemojen kanssa.

Kirjan sisältö perustuu kahteen väitöskirjaan. Risto Puution ja Virpi-Liisa Kykyrin käytännön työhön annettujen vinkkien taustalla on perusteellinen tieteellinen tutkimustyö, jonka alkuvuodet sijoittuvat 2000-luvun alkuun. Aikaa on mennyt, mutta tuloksena siitä ajasta on syntynyt kaksi englanninkielistä väitöskirjaa ja nyt tämä suomenkielinen kirja, jota suositellaan myös oppikirjaksi.

Kirjan kirjoittajat ovat todellakin onnistuneet maalaamaan silmien eteen sen, mitä teoreettisella puheella tarkoitetaan kun sanotaan, että kielelliset ilmaisut, keskustelut ja dialogi sekä kuvaavat elämämme todellisuutta että uudistavat sitä jatkuvasti.

Kirjan lopussa on vielä herkkupala eli Timo Totron kirjoittama artikkelimuotoinen jälkipuhe, joissa piirretään perusteellinen ja ytimekäs kuva konsultaatiotyön kehittymistrendeistä ja sen erilaisista käänteistä. Artikkelin lopussa Totro sijoittaa kirjan viitekehyksen tutkimuksellisia käänteitä (sosiaalinen konstruktionismi, vuorovaikutustutkimus, human relation traditio ja kompleksinen systeemisyys) post-scheinilaisen konsultaatiotyön alueelle.

Lopuksi yhdyn kirjan esipuheen kirjoittaneen prof. Jarl Wahlströmin ajatuksiin, että mikäli lukija jaksaa paneutua kirjan perusteelliseen lukemiseen, hän saa työnsä hedelmänä syvällisesti perustellun näkökulman organisaatioiden toiminnan monimutkaisuuteen, prosessikonsultoinnin teoriaan ja monitahoiseen käytäntöön.


Kirjan ensimmäisen luvun voit ladata ilmaiseksi täällä. Kirjan voit tilata verkkokaupastamme.

Konsultoinnin tutkimustyö vihdoin kirjaksi!

Risto Puutio 10.11.2015

konsultointi_keskusteluna_kansi_nettisivuille

Alan vähitellen huokaista helpotuksesta: pitkä rupeama uuden konsultointia käsittelevän kirjan parissa on tulossa päätökseen. Tai paremmin sanottuna alkuun, sillä kirja tulee painosta ulos marraskuun aikana.

Tein tutkijatyöparini, psykoterapiatutkija Virpi-Liisa Kykyrin kanssa pitkän matkan prosessikonsultoinnin keskusteluihin ja niissä kohdattuihin kysymyksiin. Tiedeartikkelien ja kahden väitöskirjan jälkeen olemme nyt saaneet valmiiksi kirjan Konsultointi keskusteluna – tilanneherkkää tasapainoilua ja vuorovaikutuksen vivahteita. Kirja on tehty käytännön ammattilaisille, joita kiinnostaa ymmärtää, mitä muutostyössä ja niihin liittyvissä tilanteissa tapahtuu.

Tavataanko julkaisuseminaarissa Kiasmassa 20. marraskuuta?

Voit tutustua kirjaamme latamaalla ilmaiseksi kirjan ensimmäisen luvun täällä. Kirjan voit tilata Metanoian verkkokaupasta. 

Kirja sisältää seuraavat luvut

Luku 1: Johdanto konsultointiin ja konsultatiiviseen työotteeseen

Luku 2: Konsultaatioprosessi – tapauskertomus muutosmatkasta

Luku 3: Vuorovaikutustutkimuksen näkökulmia ja työvälineitä

Luku 4: Konsultaatiosuhteen alku ja arkaluonteisesta keskusteleminen

Luku 5: Työsidoksen luominen ja puhumaan houkuttelu

Luku 6: Puhu omasta puolestasi, omalla äänelläsi ja omassa asiassasi – ”omistajuuspuhe” keinona rakentaa osallisuutta ja vahvistaa toimijuutta

Luku 7: Kritiikin ja moitteen esittäminen ja käsittely muutostilanteessa

Luku 8: Neuvon antaminen prosessikonsultoinnissa – jännitteitä ja strategioita

Luku 9: Konsultti systeemin valtasuhteiden säätelijänä: symmetria-asymmetria -dilemma organisaation keskusteluissa

Luku 10: Tunteet ja yhteisöllisen jännitteen säätely konsultoinnissa

Luku 11: Puhetta puheesta – metakommunikaatio muutostilanteessa

Luku 12: Konsultoinnin lopputuloksista neuvotteleminen monenkeskisissä keskusteluissa ja ”yleisön” rooli muutoksen todistajina

 

Mikä muuttuu muutostyössä?

Marianne Tensing 18.8.2015

muutostyö

Ensi viikolla, perjantaina 28.8.2015, pidämme Suomenlinnassa konferenssin organisaatioiden ja yhteisöjen kehittämis- ja konsultaatiotyön arvioinnista.

Tarkoitus on istua alas ja ottaa aikaa sen pohtimiseen, miten me – kehittäjät, konsultit, työnohjaajat, johtajat – oikeasti voimme tietää, meneekö kehittämistyö organisaatiossa putkeen vai syntyykö uusista toimenpiteistä ja keskusteluinterventioista vain voimakkaita sivuvaikutuksia. Siihen kyllä uskon, että organisaatioiden toiminnasta vastuussa olevat ihmiset haluavat aina tehdä parhaansa onnistumisen ja toimintojen parantamisen eteen. Mutta mistä me tiedämme, minkä kiven alla on se olennaisin tieto?

Tulevaisuutta emme voi ennustaa emmekä tietää, mitä ympäristössämme tapahtuu kuukauden tai parin päästä ja millaisia vaikutuksia näillä tapahtumilla ja keksinnöillä on organisaation arkeen. Emme voi tietää esiin tulevista käänteistä emmekä siitä, miten ihmiset tulevat niistä vaikuttuneiksi.

Kehittämisprosessit ovat yleensä hyvä maaperä täysin uusien asioiden ilmaantumiselle ja joitain uusia toimintoja voi helposti integroida jo meneillään oleviin rutiineihin. Jotkut uudistukset taas vaativat täysin uusien lähtökohtien rakentamista. Näissä erilaisissa käänteitä tekevissä muutoskohdissa voi kysyä: Menikö jo tehty työ hukkaan? Pitäisikö se jättää kesken? Pitäisikö määritellä kaikki uuteen uskoon ja aloittaa alusta?

Kuitenkin olen huomannut, että onnistuminen vaatii monenlaisten tekijöiden yhteen sovittamista eli eksaktia tietoa ja havaintomateriaalia; paljon reflektiivistä puhetta; rohkeutta arvostaa omaa oloa, kokemuksia ja tuntemuksia; viisasta keveyttä; rentoa realismia ja punaisesta langasta kiinni pitämistä. Näillä muutosprosessien ominaisuuksilla pärjää hyvin, kunhan vain aikaansaannosten tarkoituspiste on tähtäimessä. Lisäksi tarvitaan ymmärrystä kompleksisten systeemien dynamiikasta.

Ymmärryksellä tarkoitan tässä kohdassa sitä, että se mahdollistaa pienemmän kivun kautta jättää tietoisesti taakse jotakin itselle rakasta ja arvokasta, mutta tässä ajassa jo tarpeettomaksi muuttunutta. Punaisen langan merkitystä on koko prosessin aikana pidettävä yllä, koska uskon, että juuri se mahdollistaa uusien toimintojen integroimisen.

Hieman eri asia onkin sitten kehittämisprosessin reaaliaikaisen arvioivan ja reflektoivan asenteen sekä arviointimetodiikan hiominen. Arviointikonferenssin kynnyksellä mietityttääkin: Onko uusia hyviä kokemuksia arvioinnin onnistumisesta? Onko uusia näkökulmia, uusia ajatuksia, uutta logiikkaa?


Tämän vuoden Metanoia-konferenssissa “Muutostyön jälkiä” 28.8.2015 etsitään näkökohtia työelämän kehittämistyön arviointiin. Tutustu ohjelmaan täällä ja ilmoittaudu mukaan!

Kysellä vai syleillä?

Risto Puutio 5.5.2015

Kysymisellä ja kyselyillä on pitkät perinteet, kun on yritetty selvittää niitä jälkiä, joita kehittämistoimet ihmisiin ja organisaatioiden työtapoihin jättävät. Kyselyihin liittyy kuitenkin perustavanlaatuinen ongelma: ne kertovat jotakin kysyjälle, mutta tieto ei palaudu vastaajalle ja ruohojuuritason kehittämisen palvelukseen. Sen sijaan kyselyt alkavat elää omaa elämäänsä vastaajien ärsyyntyessä hankkeesta toiseen toistuviin selvityksiin. Mitä voisimme tehdä toisin?

Kysyminen on aloite ja sellaisenaan myönteisen uteliaisuuden ilmaus. Kysyminen kutsuu vastaamaan ja vastaamisen tulisi virittää eteenpäin vievä keskustelu. Kehittämistyön arvioinnissa on jo hyvän aikaa tunnistettu ajatus kehittävästä arvioinnista. Kyselyllä pyritään muuttamaan todellisuutta ja se itsessään nähdään interventiona.

kysella vai syleilla_lainaus

Kysely on siis osallistumista – sen tulee tunnistaa kohteelleen aiheuttamat seuraukset ja reagoida kohteen liikkeeseen. Sen tulee tavoitella arvostavaa kosketusta vastaajan arkeen. Kyselyn sijaan voisimme puhua syleilystä, jossa kaksi todellisuutta tulevat toistensa lähelle ja samalla oppivat jotain toisistaan – ja itsestään!


Tämän vuoden Metanoia-konferenssissa “Muutostyön jälkiä” 28.8.2015 etsitään näkökohtia työelämän kehittämistyön arviointiin. Tutustu ohjelmaan täällä.

 

Metaforakortit käytössä

Metaforat konsultaatiotyössä

Risto Puutio 31.1.2014

Metaforakortit käytössä

Arkinen kielemme on täynnä metaforia, arjen puhe pulppuaa niitä, metaforisesti ilmaistuna. Metafora on vanha käsite, joka on sanana peräisin antiikin Kreikasta. Se merkitsee kielikuvaa, jossa sanojen merkitys siirretään toisiin uusiin sanoihin tai käsitteisiin. Vanha ilmaisu ”käy kuin tanssi”, ”on kuin tervan juontia” kuvaavat tätä siirtoa alkuperäisistä sanoista uuteen merkitykseen, joka ei ole enää konkreettinen vaan mielenkuva. Konsultaatiotyössä tehdään uutta sanotusta asioille, kokemuksille ja toiminnan mahdollisuuksille. Meta-puhe on konsultoinnin kieltä. Se rakentaa uutta näkemisen, kokemisen ja toiminnan horisonttia.

Metaforat ovat erityisesti tarpeen, kun halutaan kuvata asioita, joille ei ole olemassa nimiä tai käsitteitä tai joita ei voida havaita aistein. Metaforien avulla tällaisille asioille voidaan antaa nimi tai kuvaus, asia voidaan ”pukea sanoiksi”. Juuri tästä syystä metaforat ovat myös välineitä työyhteisöjen tuntojen ja ajatusten kuvaamiseen ja uudelleen sanoittamiseen. Vertauksia tuottamalla voidaan synnyttää uusia keskustelunavauksia ja uudenlaisia näkökulmia. Metaforat ovat myös luova ja hauska tapa ”ajatella uusiksi”. Usein metaforat sisältävät absurdin paradoksin, joka ilmentää jonkin tapahtuman olemusta. Vastikään keskustelin mediayhtiön johdon kanssa mediamurroksesta. Levysoitin nousi keskusteluun metaforaksi sille, miten on totuttu toimimaan ja näkemään toiminta. Tätä kielikuvaa tutkimalla aloimme tuottaa uusia kuvauksia mediayhtiön johtamisen kysymyksiin. Aloimme keskustella uudella tavalla.

On myös hyvä huomata, että koska vertauksilla voidaan ottaa työyhteisöissä välimatkaa konkreettiseen arkeen, voivat ne myös etäännyttää ihmisiä tärkeiden kysymyksien kohtaamisesta. Vertauskuvien käyttö voi luoda tunteen hankalien asioiden välttelystä tai vakavien asioiden leikiksi lyömisestä. Tällöin on tärkeä muistaa, että keskustelujen on myös kuljettava kohti suoruutta ja avoimuutta. Tässä olemmekin konsultaatiotyön yhden tasapainoilutehtävän ytimessä: konkretian ja abstraktin yhteen kutomisessa. Metaforat tulee ymmärtää siinä mitä ne ovat eli vertauskuvina, ei yksiselitteisinä totuuksina asioiden tilasta.
Metaforista on siis moneksi työvälineenä, ja toisaalta ne vaativat käyttäjiltään uteliaisuutta ja herkkyyttä niiden tuottamille todellisuuskuville. Tämän kuvittelun avuksi Metanoia Instituutti on tuottanut uuden työvälineen, Kuvittelun kapsäkin. Se on apuväline yhteisölliseen kuvitteluun metaforien avulla. Pakkaus koostuu 400 sanakortista, joilla voi luoda lähes loputtoman määrän metaforia organisaatioajattelun tekemiseksi yhdessä. Mukana tulee myös ohjekirjanen, jossa on neuvoja ja vinkkejä metaforakorttien käytöstä. Kurkkaa verkkokaupasta näiltä sivuilta!

Liminaalitila – konsultaatiotyön alkupiste ja tarkoitus

Risto Puutio kirjoitti 16.11.2013:

Organisaatiokonsulttien kouliintumispolulla 14.-16. marraskuuta pohdittiin organisaatioiden siirtymiä ja siirtymätilojen kysymyksiä niin organisaation jäsenten kuin konsultinkin kannalta. Olimme tutkimassa dynamiikkaa, jonka keskellä moni suomalainen organisaatio on juuri nyt, myös me itse. Valtakunnallisesti merkittävä siirtymien aalto on tuloillaan,  aluillaan ja myös meneillään perheyritysten sukupolvenvaihdoksissa. Näiden siirtymien hallinta on valtakunnallisesti merkittävä haaste, kuten Matti Vanhanen Hesarin vieraskynässä muutamia viikkoja aiemmin kirjoitti.

Mitä siirtymät ovat konsultin kannalta? Konsultteina tulemme keskelle TILANNETTA, jossa ensimmäisenä tehtävänä on  ymmärryksen luominen: mistä kaikesta on kyse? Asiakas on keskellä SIIRTYMÄÄ, jolla ei vielä ole nimeä eikä osoitetta. Siksi asiakkaan kanssa on luotava hahmoa sille, miten konsultaatiopyynnön kysymykset liittyvät toisiinsa, mitä ongelmakohtien ympärillä tapahtuu, mitä kuormaa käyttäytyminen ja syntyneet kokemukset ilmentävät? Tähän hahmotustyöhön on kutsuttava yhteyttä ottavan asiakkaan lisäksi yhteisön muita toimijoita ja mahdollisesti myös asiakkaan verkostoa.

Siirtymätilanteen nimeäminen eli yhteinen merkityksenanto sille, mikä on muuttumassa ja miten,  voi itsessään olla riittävä konsultaatio, jonka myötä asiakkaan oma toimijuus ja kyky auttaa itseään elpyy. Usein siirtymän nimeäminen on konsultaation alkupiste, josta siirtymä- eli LIMINAALITILAN rakentamistyö alkaa.

Liminaalitila on asiakkaalle todellinen siirtymävaihe, jossa jokin vanha murtuu ja  jokin uusi nousee näkyville. Se on eräänlainen rospuuttoaika, missä talvea ei enää ole, mutta uusi kasvukaan ei vielä näy, sadosta puhumattakaan. Se on kohta, jossa muutos tuntuu, mutta jossa sillä ei vielä ole jaettua merkitystä, joka antaisi energian toimia.  Siirtymälle on ominaista ennakoimattomuus ja epävarmuus, hämmennys suunnan puuttumisen tuntu.

Liminaalitilaksi voimme hahmottaa myös sen yhteistyöprosessin, joka syntyy konsultaatiotioprosessista. Konsultin tehtävänä on rakentaa keskustelupaikkoja, yhteyksiä ja kohtaamisia, joissa voidaan turvallisesti olla epävarman äärellä ja sietää kipua yhdessä. Tähän tarvitaan usein kannattelijaa ja keskustelujen ohjaajaa, jolla itsellään ei ole vakituista asemaa systeemissä. Sen sijaan hänellä kykyä ajatella, tilannetajua kysyä ja herkkyyttä kuunnella, osaamista rakentaa keskusteluja sekä kykyä sietää epämääräisyyttä ja siirtymän tuottamaa painetta.

Liminaalitiloihin yksi soveltuva työmenetelmä on Insight-ryhmä. Näissä ryhmissä keskitytään kokemusten ja mielessä olevan tunnusteluun kuuntelevassa ja arvostavassa hengessä. Insight tilanteessa suostutaan olemaan tuntemattoman äärellä ja leikkimään mielikuvilla. Samalla insight auttaa tunnustelemaan erilaisia hahmottotuksia. Joskus esiin nousee vertauskuva, jonka kautta puhe saa uuden suunnan ja uudet merkitykset mahdollistuvat. Insight on yhteistä herkistymistä koetulle ja mielen etsimistä eletylle ja elettäväksi tulevalle. Tätä menetelmää käytämme polulla säännöllisesti.

Siirtymien teema on ensi syksynä pidettävän Organisaatiodynamiikan ja konsultaatiotyön konferenssin teema. Suomalainen työelämä tarvitsee tilaa ajatella ja jäsentää siirtymiä, joiden keskellä se on. Me olemme luomassa tätä foorumia. Haluaisitko tulla mukaamme luomaan tätä tapahtumaa?

Siirtymätilassa uusi kuorituu vähitellen esille

Kurkistuksia organisaatioiden estetiikkaan

Estetiikkaa,  tiedettä siitä kuinka asiat tunnetaan aistien kautta, on sovellettu erityisesti taiteen, musiikin, arkkitehtuurin ja kirjallisuuden alueilla. Vuoden 2013 konferensissa aiheenamme oli tutkia, kuinka esteettinen näkökulma soveltuu organisaatioiden ja niiden kanssa tehtävän työn ymmärtämiseen.

Tavallaan on päivänselvää, että organisaatioissa toimiminen on kokemuksellista, kaikilla aisteilla tapahtuvaa. Organisaatioiden asiakkaina emme pitkään viihdy, ellei niiden toiminta, palvelut tai tuotteet synnyttä ehjää kokemusta ja vastaa odotukseemme kauneudesta. Työnohjaajina ja konsultteina meitä kiinnosti se, kuinka ymmärtää omaa toimintaamme estetiikan termein ja kuinka ammentaa tästä näkökulmasta käytännöllisiä toimia kohtaamisiin asiakkaidemme kanssa.

Minulle jäi mieleen ensimmäisen vieraamme, Grubb instituutin Bruce Irvinen esityksistä kysymys tarkoituksesta organisaatiossa. Tarkoituksen oivaltaminen määrittää sitä, mihin suuntaamme ja mitä tarvitsemme, kuinka kytkeydymme toisiimme. Bruce haastoi meitä katsomaan systeemin tarkoitusta ja vastuullisuuttamme siinä, ympäröivän kontekstin mahdollisuuksia, resursseja ja keskinäisriippuvuuksia sekä yksilötason tahtoa ja kaipuuta. Toinen vieraamme, Tavistock instituutin Eliat Aram toi estetiikan rinnalle etiikan käsitteen. Estetisyys on arvoihin liittyvää ja siksi käytännöllistä, arkisissa valinnoissa ja yksittäisissä teoissa näkyvää. Hän on omassa johtamisessaan itse tästä hyvä esimerkki.

Konferenssin workshopit tarjoilivat mitä erilaisimpia tulokulmia estetiikkaan. Itse osallistuin emerita professori Päikki Prihan workshoppiin, jossa tutkittiin työn, arjen ja juhlan kauneutta ja sen kaipuuta tekstiilien kautta. Voi miten tykkäsin siitä. Toisena päivänä olin hollantilaisen taiteilijan Jouke Kruijerin workshopissa, jossa maalattiin ja tuotettiin yhteinen taideteos yksilöllisten maalausten pohjalta. Huh, tämä ei jää tähän! Tiedän, että muissakin workshopeissa vaikututtiin, koettiin kosketusta ja kauneutta.

Yksi päivien työryhmistä maalasi kuvan.

IMG_1643

 

Meitä konferenssin osallistujia kuva kosketti mm. kysymyksenä siitä, mitä organisaatiot tekevät meidän yksilölliselle kädenjäljellemme. Uskallammeko ottaa riskin päästää käsistämme meille tärkeää? Miten tulemme nähdyksi tekojemme kautta ja mitä me voimme nähdä antaessamme muille sitä, millä on meille itsellemme arvoa.

Tästä on hyvä edetä alkavaan syksyyn ja kohti Harrin Pirtin päiviä lokakuussa. Siellä esteettisyys tulee jälleen vastaan, tavalla tai toisella. Odotan sitä! Tilaisuus on muuten maksuton. Lähdetkö mukaan Ylitorinolle?