Artikkelit

Organisaatio alustana tekemiselle, oppimiselle ja kasvulle

Risto Puutio 4.7.2016

metanoia-päivä2_270816

 

Kuinka meidän tulisi ajatella organisaatiota? Tämä kysymys on kihelmöinyt mielessäni pitkään. Sen äärellä olimme myös Metanoia-yhteisönä kesäkuun lopussa, Tuusulanjärven rantamaisemissa Järvenpäässä. Metanoia-verkostosta mukana olivat Helena Ihala, Anna Tienhaara, Krista Mikkonen ja Sami Råman – kaikki kovan luokan organisaatioammattilaisia.

Aloimme puhua organisaatiosta alustana. Alusta on jotakin, jolla eri asioita  voi tapahtua, josta käsin voi syntyä uutta. Organisaatio voi olla alusta tekemiselle, oppimiselle, kasvulle, ymmärtämiselle tai oman ammatillisen identiteettimme kehittymiselle.

Ajatus alustasta luo eroa ajatukseen organisaatiosta valmiina rakenteena, jossa meille on määritelty oma paikkamme. Alustalla liikutaan ja kohdataan muita, alustalla kokeillaan ja opitaan kokeiluista. Varmaan myös aika ajoin törmätään itselle tuntemattomiin kulkijoihin tai samalta alustalta kasvuvoimansa saaviin organismeihin. Alusta on vertauskuva avoimen systeemiajattelun mukaisesta ideasta rajojen läpäisevyydestä ja määrittelemättömyydestä. Alustalla voi kehittyä samanaikaisesti moni asia aivan kuten ekosysteemeissä tapahtuu. Tällaista moninaistumista on tapahtumassa juuri nyt työelämässä.

Perinteisen organisaation ydintehtävää on luoda rajaa muihin toimijoihin ja kontrolloida jäsentensä toimintaa valmiiksi määritellyn suunnan säilyttämiseksi. Tämä tehtävä kutsuu valvomaan ja karsimaan normista poikkeavaa. Alusta-ajatuksen mukaista on sen sijaan nähdä moninaistuminen tehtävänä. Tällöin luotetaan siihen, että ekosysteemi alkaa tuottaa tarvittavaa itsesäätelyä. Moni organisaatio onkin tämän oivalluksen äärellä: rakenteesta irtautuminen alkaa tuottaa uudenlaista organisoitumista, jota ohjaa ihmisen luontainen uteliaisuus ja tarve kytkeytyä. Samalla hallitseminen vaikeutuu ja valta jalkautuu – sananmukaisesti, sillä jaloillaanhan ihmiset tekevät valintojaan. Alustalla tarvitaan myös aivan erilaisia organisaatiotaitoja kuin suljettuina systeemeinä toimivissa yhteisöissä. Yksi niistä on kyky ajatella toisten kanssa yhdessä ja synnyttää näin jotain, mikä on yksilöosaamisen tavoittamattomissa.

Alusta on hauska sana siksi, että se itsessään tarkoittaa myös alkamista. On siis alettava alusta. Tässä ajatuksessa on jotain perin kiehtovaa: alustalla alkaa syntyä jotain aivan uutta alkua ja tuohon alkuun voi itse kukin liittyä. Sellaisena kasvun alustana haluan myös Metanoian nähdä. Toivon, että tälle alustalle mahtuisi paljon uteliaita ammattilaisia ja niitä, joiden kulkua ohjaa halu ymmärtää ja luoda uutta yhdessä.

Suhde on organisoitumisen perusyksikkö

Risto Puutio 8.2.2014

Osallistuin vastikään Organisation Woodstock tapahtumaan. Sen tarkoituksena oli tutkia organisoitumiseen liittyviä kysymyksiä. Lähtökohtana oli itseorganisoitumisen havainnointi oman osallistumisen kautta: kuinka ihmiset alkavat luoda yhteyttä toisiinsa ja mielekästä sisältöä olosuhteissa, joissa ei ole varsinaista ohjelmaa eikä muita määritteleviä kriteereitä.  Käytännössä tapahtuman järjestäjät olivat varanneet ainoastaan työskentelytilan (majoituksen ja ruuan kera) eri maista tuleville osallistuville. Kaikki muu oli omalla vastuulla.

Tapahtuma tuotti omalla kohdallani havainnon organisoitumisen ensiaskeleesta: suhteen luomisesta. Minun on astuttava ulos kuorestani voidakseni osallistua, en voi olla itseni, ellen ole suhteessa toisiin. Ensimmäisen 6 tunnin aikana havaitsin monen muunkin tekevän samaa työtä: etsivän yhteyttä muihin osallistujiin ja ihmettelevän mitä on tekeillä. Osa ihmisistä alkoi toimia näkyvämmin ja haastaa muita suhteeseen ja ryhmien muodostamiseen. Yksittäiset osallistujat ottivat ”aktivisti” asenteen ja alkoivat tehdä aloitteita koko ryhmälle. Tämä synnytti sekä seuraamisen halua että vastarinnan tunnetta – halua itse määritellä omaa tekemistä mukaan menemisen sijaan.  Yhteyden luominen ja varsinkin näkyvä tilan ottaminen ryhmässä sisältää riskejä.  Vapaa tila virittää jännitteen turvallisen yhteyden ja uutta luovan aloitteellisuuden välille.

Turvallisuuden tunteen ja vaikuttamisen välinen jännite on kipuilua epämukavuuden rajoilla.  Tämä ahdistuksen tunnetta sisältävä kokemus on minulle aiemmin tuttu Tavistock-seminaarien organisaatiotapahtumista, joissa ei erikseen auteta ihmisiä organisoitumaan vaan annetaan tapahtua sen mikä tapahtuu.  Kokemus on riisuva:  epäselvän tehtävään orientoituminen ilman selkeää annettua roolia karsii meistä ”jo organisoituneen” ja alamme toimia ikään kuin vaistonvaraisesti. Kun tätä tapahtumista päästään yhdessä tutkimaan, syntyy yleensä oivalluksia.

Mitä tapahtuisi, jos organisoitumisen prosessissa näkisimme suhteet yksilöitä merkittävämpänä? Entä jos ensin luotaisiin suhteita ja sitten vasta rooleja?  Kokeilimme Woodstockissa pareittain tehtävää piirrosimprovisaatiota: pari työskentelee tuottamalla piirroksen yhdessä ilman sanoja, toinen toistensa aloitteisiin reagoimalla, toisen tekemää viivaa jatkamalla. Syntyy piirros, joka on yhden suhteen tuotos. Tämä oli insiproiva kokemus. Voisimmeko työelämässä  tehdä yksilöiden ja roolien sijaan näkyväksi suhteita ja niiden tuottamaa kyvykkyyttä? Emmekö tule juuri suhteiden kautta itsemme näköiseksi?